Karjalan palautus on epärealistista haihattelua
Tässä vastaukseni nimimerkille "Markus Lehtipuu", joka pakenee puheenvuoroissaan moderointilinjansa taakse. Koska hän omien sanojensa mukaan poistelee vain epäasiallisia kommentteja niin lisättäköön tämä "epäasiallisuus" tänne, koska Lehtipuun puheenvuoron alle nämä ajatukset eivät pääse.
Petsamo tosiaan joskus muinoin annettiin Suomelle "ikuisiksi ajoiksi", mutta sittemmin sopimukset on uusittu. Vanhoja lappuja on turha tuijotella, niillä ei ole enää muuta kuin museoarvoa. Neuvostoliitto tosiaan rosvosi Suomelta alueita, mutta samalla mentaliteetilla sitä oli Suomikin liikkeellä Itä-Karjalan suunnassa 1941-44. Neuvostoliitto onnistui, Suomi ei.
Petsamon myötä Suomi saisi sataman jäämeren rannalta, mutta mitä sitten? Jotta satamaa pystyisi hyödyntämään on sinne järjestettävä kulkuyhteydet puolen Suomen halki - rautatie ja kunnon tie, joita pitkin tavara satamaan ja sieltä pois voitaisiin rahdata Suomen halki. Koillisen merireitin - kun se nyt joskus avautuisi ensin - kautta Suomi pääsisi toki lyhentämään tavaran kuljetusreittiä Aasiaan, kunhan sieltä ja sinne nyt ensin olisi enemmän kuljetettavaa. Jäiden sulamista odotellessa Petsamon kautta ei tavaraliikennettä kannata ohjata, sillä tämä olisi vain järjetön logistinen ja kallis mutka liikenteessä. Suomen kauppa tehdään pääasiassa ihan toiseen suuntaan ja siihen tarkoitukseen ympäri vuoden käytössä olevat Suomen satamat riittävät, Petsamo ei siis ole Suomen kaupan kuljetuksille millään tavalla kynnyskysymys. Suomalaiset yritykset kun pääsevät jo nyt käyttämään ja käyttävät halutessaan jäämeren rantojen satamia. Barentsin alueen öljy- ja kaasuvarat on jo jaettu, eikä uusia jakajia enää oteta mukaan, joten uusista sopimuksista sielläkään on turha haaveilla.
Entäs Karjalan kannas sitten? Koiviston ja Uuraan satamien merkitys Venäjälle pitäisi olla kaikille selvää vaan eipä näytä tämäkään todellisuus avautuvan. Venäjä ei todellakaan luovuta omalle taloudelleen elintärkeää infrastruktuuria vieraan valtion hallintaan, sillä on riittävästi kokemusta tästä. Kaasuputkikin vedetään Karjalasta Suomenlahden ja Itämeren pohjaan ihan vain siksi, ettei putken varrelle pääse ylimääräisiä venttiilin vääntäjiä. Itämeren kaasuputki ON Venäjälle strateginen hanke, jonka ainoa tarkoitus on rakentaa kolmansista maista riippumaton energialinkki Venäjän ja Saksan välille.
"Suomi EI UHKAA ketään tai mitään, koskaan" julistaa Lehtipuu. Se on kiva ja senhän me toki kaikki tiedämme, mutta jos Venäjä kokee Natoon hinkuvan Suomen jollakin tapaa uhaksi itselleen elintärkeille energiahankkeille niin onko vainoharhaisuutta tai jopa ihan mielisairautta niin kuin Lehtipuu diagnoosin tekee? Voipi olla, mutta mehän emme valitettavasti Venäjän vainoharhoja ohjaile, se tehdään Kremlissä. Ja niiden vainoharhojen kanssa meidän pitää tulla toimeen, sitä kutsutaan diplomatiaksi.
Voihan se olla toki niin kuten kansanedustajaehdokas Jouko Piho haaveilee, että ihmeitä tapahtuu ja kuten ProKarelian Veikko Saksi toivoo, että Venäjä ja venäläiset tekevät joskus hamassa tulevaisuudessa parannuksen, tulevat katumapäälle ja alkavat valtiotaan pilkkoa jakaen maa-alueitaan niille joilta sitä on historian saatossa ryöstelty, mutta en minä ihan tällaisten ihmeiden varaan laskisi, jos Karjalaan mieli tekisi. Kaipaileeko Venäjä myöskään "kansainvälistä myötätuntoa luopumalla sille turhista, ja sitä syyllistävistä alueista" kuten Lehtipuu asian ilmaisee? Lehtipuun ongelma on siinä, ettei Venäjällä koeta kyseistä aluetta syyllistäväksi eikä turhaksi, eikä Venäjä sympatioita kaipaile. Alue on satojen tuhansien venäläisten kotiseutu, osa Venäjää jo useiden sukupolvien ajan ja kaukana turhasta, sillä sen merkitys Venäjälle elintärkeälle energiapolitiikalle vain kasvaa kasvamistaan. Mitä Venäjä siis tekisi tästä vaihtokaupalla saamallaan "myötätunnolla"? Paljoko Venäjä todellisuudessa kaipaa Lehtipuun ja muiden Karjalan palauttelijoiden "arvostusta ja kunnioitusta"? Veikkaan, että se tulee vastakin toimeen ilman sitä.
Ja mitä me sillä Karjalalla - oikeasti? Onko meillä olemassa edes todellista tarvetta saada sitä? Riittääkö aluemuutoksen syyksi tosiaan menneiden vääryyksien korjaaminen - vääryyksien, joita suurin osa suomalaisista ei edes ole itse henkilökohtaisesti ole ollut kokemassa vaan saanut kuulla niistä vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan? Riittääkö nostalgia ja katkeruus syyksi? Tuoko tämä Stalin-vainaan kurittaminen niin hyvän mielen, että siitä kannattaa maksaa mitä tahansa ja maksattaa Karjalan palautuksen laskua vielä tulevilla sukupolvillakin? Kyllä minä vanhoja vääryyksiä enemmän kuitenkin laitan painoarvoa sille, millaisia uusia vääryyksiä aluemuutos toisi tullessaan.
No millaisia uusia vääryyksiä aluemuutos toisi tullessaan? Ne suvut, jotka Karjalassa maita ennen sotia omistivat, eivät saa omistuksiaan takaisin mistään automaatista. Voivat jopa jäädä ilman. Karjalaan jäänyt omaisuus on valtioin toimesta korvattu. Karjalaan jääneillä mailla on jo uusia laillisia omistajiakin, eikä näitä laillisia omistuksia kumota vaikka raja siirtyisikin. Kaikki kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja jopa Suomen lainsäädäntö ovat nykyasukkaiden puolella, siitäkin huolimatta, että heidän nykyiset oikeutensa alueella ovat mutkien kautta Stalinin rötöksien peruja. Lehtipuun lupailemia pientiloja alueelle ei synny, sellaiset ovat muualtakin Suomesta jo hävinneet. Kesämökkikulttuuria sinne päin voisi ehkä levitellä ja muutenkin kulttuuri rikastuisi kun saataisiin pakkovenäjää pakkoruotsin rinnalle, sillä Karjalan mukana Suomi saisi ruotsinkielisiä suuremman venäjänkielisen vähemmistön rajojensa sisälle ja ei kai heiltä sentään voi kieltää sitä asemaa mitä toisella kielellä jo on? Entäs nämä muut kulttuurilliset rikkaudet sitten? Karjalan alueella on tehty tilastojen mukaan vuositasolla enemmän rikoksia kuin koko Suomessa yhteensä. Ehkäpä tähän venäläisten tekemään parannukseen liittyy sitten myös elintapojen muutos? Toivotaan niin. Hieman kuitenkin epäilen, kuinka suvaitsevasti tämä nykyään niin suosiota saanut "maahanmuuttokriittinen" osa suomalaisista suhtautusi näihin venäläisiin kulttuurimme rikastuttajiin. Ehkäpä jonkinlaisia yhteenottoja olisi luvassa.
Rajan siirto ei ole ratkaisu, se olisi uusi ongelma. Haluammeko me siis ihan oikeasti tätä uutta ongelmaa vain jotta saisimme osaltamme Stalinin aikaansaannoksia oikoa? Minä jätän mieluummin historian historiaksi ja keskityn tähän päivään ja huomiseen. Jos Karjalasta löytyy todellinen, tähän päivään ja tulevaan liittyvä konkreettinen tarve rajan siirtämiselle niin sitten kannatan sitä ajatusta. Tämä tarve ei ole se Veikko Saksin lupailema "talousveturi", sillä jos rapistuviin ja autioituviin syrjäseutuihin investoiminen olisi Saksin lupaama Sampo niin sellaisia hyrskyttäisi meillä jokaisella perähikiällä jo nyt. Sitä todellista, tähän päivään ja tulevaan liittyvää konkreettista tarvetta odotellessa kaikki ne, jotka Karjalasta haaveilevat, voisivat itsekin tehdä jotain konkreettista vaikkapa Karjalaan muuttamalla ja osaltaan sitä pikkuhiljaa suomalaistamalla ja sillä tavalla omalla panoksellaan lähentämällä alueen kulttuuria Suomen suuntaan. Jos jopa Lehtipuu pääsee kameroineen rajan yli ja saa vapaasti pusikoissa hippaloida rötisköistä kuviaan räpsimässä niin eiköhän aidolta Karjalan ystävältä onnistu enemmänkin.
Ei Karjalaa takaisin, mutta suomalaisia voisi mennä takaisin Karjalaan. Te, jotka haluatte naittaa koko Suomen venäläisille, näyttäkää esimerkkiä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Harinen kirjoitti: "Jos Karjalasta löytyy todellinen, tähän päivään ja tulevaan liittyvä konkreettinen tarve rajan siirtämiselle niin sitten kannatan sitä ajatusta."
Olen samaa mieltä kanssasi tämän lauseen sisällön suhteen.
Harinen: "Petsamo tosiaan joskus muinoin annettiin Suomelle..."
Niin tosiaankin tehtiin Tarton rauhanneuvotteluissa, ja Petsamolla kuitattiin Venäjän ensimmäisen maailmansodan pakollisten ruplamääräisten "verilainojen" Suomelle jättämää velkaa. Hintana noissa neuvotteluissa oli joko se, että Suomi saa Repolan ja Porajärven ja luopuu Petsamosta tai Suomi saa Petsamon, mutta luopuu Repolasta ja Porajärvestä.
Tarton rauhanneuvotteluihin osallistuneen Väinö Voionmaan mukaan koskaan Suomeen kuulumattomien Repolan ja Porajärven kunnista luovuttiin, koska niissä olisi pitänyt järjestää asiasta kansanäänestys, jota ei oltu sallittu Ahvenanmaallekaan.
Historian tapahtumien valossa näyttää vahvasti siltä, että Venäjä sen paremmin kuin Stalinin hirmuhallintokaan ei koskaan katsonut velvollisuudekseen korvata suomalaisille edes I maailmansodan seurauksena aikaansaamiaan valuuttavelkoja.
Historian valossa ei ole mitenkään ihmeellistä, että itäisen suurvallan "kuprut" maksatetaan yhäkin vuosikymmenestä toiseen kupruihin syyttömillä suomalaisilla, ja että tästä pakkomaksatuksesta pitää huolen Kremlin valtaan nostama ja Kremlin sanelulle kuuliainen maan valtaeliitti, johon ylimpinä vallankäyttäjinä kuuluvat yhäkin suomalaisten ikuisesta syyllistämisestä huolen pitävät "DDR:n ystävät" ja "Kremlin lemmikit".
Saksan Liittotasavalta maksaa tällä viikolla viimeisen Versaillesin sopimuksen mukaisen sotakorvauserän ensimmäisen maailmansodan perintönä. Valitettavasti vain miehitetyt maat (kuten Saksa yhä vuonna 2010) voidaan pakottaa maksamaan vanhojen sotiensa velkoja. Versaillesin sopimus (1919) tehtiin vuotta ennen Tarton rauhansopimusta (1920).
Toisaalta EU on valmistanut jo vuonna 2008 koululaisten käyttöön Eurooppaa esitteleviä kirjasia, joissa Venäjä on kuvattu "de facto" osana Eurooppaa (jonka monet nuoret käsittävät samaksi kuin Euroopan Unionin).
Tilanteessa, jossa Venäjästä tulee EU:n täysjäsen, raja idässä Suomen ja Karjalan tasavallan välillä viimeistäänkin katoaa. Siihen voi mennä 5-10 vuotta, mutta se tulee tapahtumaan. Venäjä liittyy myös NATO:on ennemmin tai myöhemmin. Vastoinasettelun aika on pian ohitse myös itäisellä rajallamme. Veli Venäläinen on taas ystävämme kuten 200 vuotta sitten, kun Venäjä antoi Suomelle autonomian.
Jos Venäjä ja Turkki liittyisivät samanaikaisesti EU:hun, niin se tasapainoittaisi EU:ta. Saksan ja Ranskan poliittinen vaikutusvalta tosin vähenisivät ja Suomen nykyinen noin 1 prosentin poliittinen vaikutusvalta EU:ssa kutistuisi puoleen prosentin. Saksa jatkaisi yhä EU:n talouden veturina ja koska Saksa on fyysisesti Euroopan Unionin keskellä sijaitseva valtio, sen merkitys olisi enemmän kuin vain sen väestön määrä. Venäjän ja Turkin liityttyä Saksa olisi Euroopan kolmanneksi väkirikkain maa, mutta koska myös Itävallassa puhutaan saksaa, saksan kieli säilyttäisi vielä jonkin aikaa kakkoskielen aseman venäjän jälkeen.
Englannin ja ranskan merkitys EU:n ns. valtakielinä heikentyisi ja venäjän ja saksan opiskelu saisi renesanssin. Tolstoita, Gogolia, Goetheä ja Hegeliä luettaisiin Euroopassa taas niiden alkuperäiskielillä.
Karjalan siirtyminen suomalaisten hallintaan olisi aika pieni juttu tässä suuressa kokonaisuudessa, jossa Suomi on muuttunut EU:n ruoka-apua vastaanottavaksi kehitysmaaksi. Suomen teollisuus on siirretty Kiinaan, suomalaisen yläluokan asuessa Floridassa ja ylemmän keskiluokan asuessa talvet Thaimaassa. Venäläinen yläluokka on ostanut Suomesta hienoimmat kartanot ja kesämökit ja Suomen korruptoituneet puoluepolitiikot ovat myyneet kaikki Suomen luonnonvarat halvalla ylikansallisille yrityksille.
Harinen: "Suomen aluelaajennoksista Itä-Karjalan ja Kuolan suuntaan oli jo keskusteltu Saksan kanssa ennen operaation alkua, sillä juuri näillä aluelaajennoksilla Saksa houkutteli Suomea mukaan hyökkäykseen. Kannattaa lukea historiaa, muualtakin kuin Putkisen sivustoilta."
Olisin kovasti kiinnostunut niistä dokumenteista, joissa vuosikymmenet Suomea virallisesti näistä asioista syyllistäneet kertoisivat, mitkä olivat ja mistä löytyvät ne Suomen laillisen demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän päätökset, joilla Suomen valtio Talvisodan jälkeen satsasi niukkoja voimavarojaan "Saksan houkuttelemaan hyökkäykseen" tai "aluelaajennukseen"."
Aluelaajennusta ei ollut se, että Suomen armeija valtasi takaisin Neuvostoliiton 1939 hyökkäyssodassa miehittämän ja yhdenkään valtion Neuvostoliitolle kuuluvaksi tunnustamattoman alueen, jonka eduskunta liitti yksimielisellä päätöksellä takaisin Suomen valtioon marraskuun lopulla 1941, jonka jälkeen alueelta paenneet ml. oma sukuni palasi koteihinsa korjaamaan Talvisodan heille aiheuttamia tuhoja vain joutuakseen uudelleen pakenemaan jälleenrakentamistaan kodeista vailla paluuoikeutta v. 1944. Aluelaajennusta ei mielestäni ollut myöskään se, että Suomi -41 halusi siirtää sodan omien rajojensa ulkopuolelle kuten muutkin ja mm. Neuvostoliitto teki.
Olen täysin eri mieltä siitä, että vain Suomen valtion pakkoluovutetulta alueelta paenneelle maanviljelijäväestölle antamat korvaukset vailla mitään merkintää omistusoikeuden menettämisestä tarkoittaisivat juridisesti kaikkien omaisuuksien omistusoikeuden siirtymistä Neuvostoliitolle. Käsitykseni on, että Neuvostoliitto ryösti vastoin kansainvälistä oikeutta alueella asuneiden yksityishenkilöiden omaisuuden ja että Venäjän federaatio Neuvostoliiton juridisoikeudellisena seuraajavaltiona loukkaa yhäkin joka päivä alueelle jääneen suomalaisomaisuuden suomalaisomistajien omistusoikeutta.
Harinen: "Tuula, lueppas vaikkapa prof. Mauno Jokipiin teos Jatkosodan synty.."
Tätä samaa asiaa on suositeltu jo aiemmin kaikissa keskusteluissa, joihin olen Karjala-kysymystä koskien osallistunut. En kuitenkaan ole lukenut kyseistä Jokipiin teosta vaan luottanut enemmän mm. amerikkalaistutkija Earl F. Ziemken ja mm. Suomen Sotahistorian Komissio ry:n julkaisuihin.
Mielestäni kaikkein luotettavin omalla "toisen polven evakon" kohdalla on kuitenkin ollut se tieto, jonka olen saanut kuulla nyt jo aikuiselta omalta lapseltani:
"Emme me ”maattomat” unohda juuriamme, koska ne juuret ovat kiinni teissä, ukit ja mummit, isät ja äidit."
Joten itärajan takana olevat pitäkää aloittamanne hyökkäyssodan voimalla ryöstämänne, mutta älkää koskaan enää tulko vaatimaan meiltä, jotka arvostamme ihmisoikeuksia ja länsimaista laillista demokraattista yhteiskuntajärjestelmäämme, että te yhtenä maailman johtavista asekaupalla rikastuvista ja ihmisoikeuksia kunnioittamattomista suurvalloista voisitte tulla sanelemaan meille enää yhtään mitään sen paremmin ulko- kuin sisäpolitiikkaammekaan koskien.
Hölttä, älä ole pelkuri vaan tartu rohkeasti Jokipiin tutkimukseen ja ota Manninen heti siihen perään. Siinä avautuu sinulle juuri nuo samat kysymykset mitä itse utelet, joten mikset uskalla tutustua?
"En kuitenkaan ole lukenut kyseistä Jokipiin teosta vaan luottanut enemmän mm. amerikkalaistutkija Earl F. Ziemken ja mm. Suomen Sotahistorian Komissio ry:n julkaisuihin."
Varsin hassunkurinen on tuo Tuula Höltän kirja-arvostelu. Miten voi lausua mitään kirjasta ja sen luotettavuudesta jota ei ole lukenut? On nyt kysyttävä, että mitä mieltä Ziemke ja Sotahistorian komissio ovat Suomen liittolaisuudesta Saksan kanssa? Tietävätkö nuo tahot ns. kauttakulkusopimuksesta mitään? Kommentoivatko he millä tavoin maastamme lähettyjä sotilaita saksalaisten käyttöön. Mainittakoon vielä, että Jokipii on kirjoittanut tuosta aiheesta kirjan Panttipataljoona. Kysytään nyt vielä se, että onko tuo mainitsemasi komissio jokin virallinen totuuskomissio? Mikä siitä tekee erityisen luotettavan?
Ennen Neuvostoliiton suorittamia pommituksia mm. Helsinkiin vallitsi erityisesti sotilaiden keskuudessa levottomuutta. Uskottiin, että valtavalla nopeudella edennyt Saksan armeija marssii Leningradiin ja Moskovaan ja suomalaisilta jäisi koko hyvä sota kokematta.
Rytiä myöten uskottiin Saksan nerokkaaseen johtajaan. Vienan merestä piti tulla suomalaisten sisävesi ja Itä-Karjala olisi liitetty Suomeen. Hurjapäisemmät haaveilivat Norjasta lisää elintilaa. Kveenien asuttamat alueet haluttiin myös liittää Suomeen.
Nämä kaikki olivat vain kiinni siitä, että Saksa voittaisi suursodan. Ei Suomella ollut mitään erillisiä toiveita, vaan kaikki oli Saksan tahdon vallassa.
"te yhtenä maailman johtavista asekaupalla rikastuvista ja ihmisoikeuksia kunnioittamattomista suurvalloista voisitte tulla sanelemaan meille enää yhtään mitään sen paremmin ulko- kuin sisäpolitiikkaammekaan koskien."
En minä usko, että Kataisen ja Putkisen veljespuolue "Yhtenäinen Venäjä"
suunnittelee mitään kataluuksia meitä kohtaan.
Harinen: "Ota reippaasti ja rohkeasti kirja käteen vain, tiedä vaikka löytäisit uusia lainauksia Ziemken sekaan"
Ilmeisesti kaipaat jotakin tämäntapaista, jonka olen tallentanut arkistooni v. 2005:
”Koska Suomikin oli harhaan johdettujen joukossa, kun Saksa levitti huhua Neuvostoliiton kanssa muka käytävistä Ukrainan ym. vuokrausneuvotteluista, Suomen johtoporras (ei koko hallitus) päätti 30.5. lähettää viisi vaihtoehtoista rajaehdotusta Saksaan. Ne oli laatinut pääesikunta (kenraali Airo), ja ne annettiin pyynnön esittäjän lisäksi myös Auswärtiges Amtille, mistä näkyy Suomen pyrkimys virallistaa asia puoluetahon ohi. [b]Ykkösvaihtoehto, jota Saksalta varsinaisesti pyydettiin, oli Karjalan rauhanomainen palautus vuoden 1939 rajoja myöten.[/b] Toiset olivat asteittain laajempia, viides jo Syvärin eteläpuolelle ja Äänisjärven itäpuolelle – ne edellyttäisivät suursotaa ja Neuvostoliiton täyttä hajoamista.
- -
Suomen alun perin defensiivistä puolustussuunnitelmaa, joiden painopiste oli Viipurinlahdelta Saimaaseen, alettiin kesäkuussa 1941 asteittain kehittää offensiiviin päin. Tämä näkyy eräiden sotatoimiyhtymien keskityspaikkojen muuttumisessa Laatokan pohjoispuolelle (Rv.Pr jo 15.6.) Mobilisaation alettua pääesikunta antoi 18.6. sarjan käskyjä, joissa lyhyesti ja ohimennen mainitun puolustautumisen lisäksi oli laajoja ja tarkkoja hyökkäyssuunnitelmia (ns. ”vaihtoehtosuunnitelmat”).
- -
Laivastoyhteistyö Saksan kanssa alkoi heti Kielin neuvottelijoiden palattua [6.6. 41 Kielissä pidetty laivastoneuvottelu/th]. Saksan Suomenlahdelle salaa ennakolta lähetettävä laivasto-osasto käsitti kuusi suurta miinalaivaa, lukuisasti pieniä miinanraivaajia sekä moottoritorpedoveneitä, näiden emälaivat ja avomerihinaajia, yhteensä noin neljäkymmentä alusta. Se jakautui kahteen samankokoiseen ryhmään, joista Turun saaristoon Nauvon eteläpuolelle sijoitettiin Gruppe Nord ja Porkkalan saaristoon Fagerön-Vermön luo Gruppe Cobra.
- -
Barbarossaa edeltävänä iltana Saksan miinalaivasto lähti liikkeelle Suomen saaristosta ja laski yöllä vahinkoja kärsimättä Suomenlahden poikki kaksi mahtavaa miinasulkua, Porkkalasta käsin ”Corbethan” (400 miinaa ja 700 raivausestettä) ja Korppoosta käsin ”Apoldan” (590 miinaa ja 700 raivausestettä). Venäläiset tiedustelulentoveneet keksivät jälkimmäisen saattueen sen palatessa, ja noin klo 2.30 aamuyöstä, puoli tuntia ennen Barbarossan yleistä H-hetkeä, Itämerellä ammuttiin ensimmäiset tykinlaukaukset koneita vastaan. Kolmannen samanaikaisen miinoituksen suorittivat Korppoosta lähteneet saksalaiset moottoritorpedoveneet Viron suurten saarien välisissä salmissa.
- -
…Suomen suuret sukellusveneet Vesihiisi, Vetehinen ja Iku-Turso tekivät Porvoon saariston tukikohdistaan käsin samaan aikaan eli 22.6. – siis kolme päivää ennen Suomen sotaan yhtymistä – Viron rannikolle Kundan lahdelle miinoitusmatkan. Kaksi niistä uusi vielä operaation 23.-24.6. Suursaaren länsipuolelle Ruuskerin luo.”
- -
Kokoavasti voi sanoa, että Barbarossan jälkeisessä jännittyneessä tilanteessa Neuvostoliitto menetti lopulta hermonsa ja iski ensiksi. Diplomaattisesti se hävisi tällä paljon enemmän kuin sotilaallisesti voitti. Kun sota Suomen kannalta alkoi samoin kuin Talvisota, hallituksen oli helppo julistaa se ”jatkosodaksi”, jolla Talvisodan puolustautumista jatkettiin.” (Suomen Sotahistorian Komissio ry: Talvisodasta jatkosotaan; Mauno Jokipii: Suomi etsiytyy Saksan valtapiiriin, s.159; Helsinki 1991)
Tai esim. tätä, joka löytyy arkistosta vuodelta 2006:
21.6.1941 suomalainen Utin lentotukikohta varattiin saksalaisten käyttöön. Aikaisin 21.6. henkilökuntaa, tarvikkeita (pommeja/miinoja ja polttoainetta) sekä säätiedustelulentokone saapui Uttiin.
Aikaisin seuraavana aamuna 3:05 22.6. 14 Junkers Ju 88A-5 pommittajaa Kampfgruppe 806:sta vahvistettuna Kette 1. Staffelin jne. neljällä koneella lensi Itä-Preussista ja miinoitti väylät Kronstadtin laivastotukikohdasta Leningradista länteen käyttäen raskaita BM 1000 miina-pommeja (2 miinaa/kone). Neuvostoliiton ilmatorjunta ei ampunut hyökkääviä koneita.
22.6.1941 toinen saksalainen pommittaja-muodostelma Junkers Ju 88A-1/A-5 koneita lensi Suomen alueen läpi ja hyökkäsi Laatokan kanavaa ja Leningrad-Kronstadt meriväylää vastaan. Leningradia ei pommitettu noiden alustavien operaatioiden aikana ja kaikki kohteet olivat sotilaskohteita.
Tehtävän suoritettuaan kaikki n. 50 saksalaiskonetta suuntasi Utin lentokentälle, missä ne tankattiin, jonka jälkeen ne palasivat kotikentilleen Itä-Preussiin.
Kevään kuluessa ennen tätä saksalaiset pitkänmatkan korkealla lentävät tiedustelukoneet olivat käyttäneet useita kertoja Suomen ilmatilaa. Myöskään neuvostoliittolaiset eivät kunnioittaneet Suomen ilmatilaa, jota ne olivat vuoden 1941 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana käyttäneet ainakin 59 kertaa. http://www.geocities.com/finnmilpge/fmpg_lw_lfl1.html
E8mBTC hlwytbhdoreq, [url=http://bjaoerynoyal.com/]bjaoerynoyal[/url], [link=http://qrdbxaotemxe.com/]qrdbxaotemxe[/link], http://bumofhmklazh.com/

Kommentoi 18 kommenttia