Harinen "Vesalla paha tapa työnnellä nenää muiden asioihin..."

Osallistuiko Suomi holokaustiin?

Miten huolehtivasta perheenisästä, psykologisesti normaalista ihmisestä voi tulla joukkotappaja? Miksi enemmistö Saksan lääkäreistä kannatti natsien hirmutyöpolitiikkaa? Miksi Suomikin luovutti Saksalle juutalaisia, vaikka virkamiehet tiesivät tasan tarkkaan mikä heidän kohtalonsa tulisi olemaan?

Holokaustista on tullut universaali pahuuden symboli. Millainen ihminen sellaisiin hirmutöihin voi osallistua? Lontoossa holokaustista tohtoriksi väitelleen Antero Holmilan uusi kirja (Holokausti. Tapahtumat ja tulkinnat) osoittaa, kuinka helposti ihmiset ovat sopivissa olosuhteissa valmiita syrjimään, nöyryyttämään ja tappamaan. Murhakoneistossa toimineet yksilöt olivat valtaosin psykologisesti normaaleja ja toimivat ihmisluonnon lainalaisuuksien mukaisesti. Kansallissosialismia tai antisemitismillä ei selitä kaikkea, tappamiseen osallistumiseen riitti vertaisryhmän paine, auktoriteettiusko sekä elämän ja kuoleman herraksi pääsemisen tuoma vallan tunne. Samaa koettiin varmasti meillä Suomessa sisällissodan jälkimainingeissa, punaisen vangin henki oli halpa.

Holokaustista on syyllistetty natsijohtajia, antisemitismia ja rotuajattelua, mutta sen toteutus vaati myös tuhansien keskitason virkamiesten oma-aloitteisuutta ja kymmenien tuhansien rivimiesten (ja -naisten) panosta. Siis tavallisten ihmisten panosta, mutta vapauttaako vain käskyjen totteleminen ketään vastuusta? Holokaustin tekivät mahdolliseksi myös Saksan liittolaiset ja liittoutuneiden välinpitämättömyys juutalaisten kohtalosta.

Antero Holmilan mukaan myös Suomelle lankeaa osa holokaustin kokonaisvastuusta. Holmilan mukaan suomalaiset poliitikot ja virkamiehet eivät suhtautumisessaan juutalaisiin poikenneet yleiseurooppalaisesta välinpitämättömyydestä. Presidentti Risto Rytille Holmila sysää myös vastuuta juutalaisluovutuksista. Suomessa holokausti on ollut historiankirjoituksen marginaalissa siinä missä meillä on mieluummin keskitytty talvi- ja jatkosodan torjuntavoittoihin. Harvemmin meillä julkisuuteen ja keskusteluihin pääsee ne historian tutkimukset, jotka osoittavat kuinka Saksan mallin mukainen eugeniikan suuntaus johti Suomessa pakkosterilointeihin ja sodan aikana mielisairaiden suureen kuolleisuuteen. Suomalaista rodunjalostusoppia oltiin laittamassa vauhtiin jatkosodan aikana, mutta sodan lopputulos sai luopumaan niistä suunnitelmista. Silti, eugeniikkaa opetettiin Suomen lukiolaisille "suurena totuutena" vielä 1960-luvulla.

Holmilan teos on perusteellinen, kattava kuvaelma Eurooppalaisesta holokaustista, sen syistä ja syyllisistä, vaikka se jättääkin enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia perimmäisiin kysymyksiin. Miten tällaista voi tapahtua, miten tällaiselta voi välttyä? Suomen osallisuudesta teos ei anna juuri mitään uutta tietoa, ainoastaan se avaa hieman lisää niiden kahdeksan luovutetun kohtalosta - luovutetut surmattiin joko Tallinnassa tai Auschwitzissa, vain yksi selvisi hengissä. Samoin ne sadat, tuhannet, neuvostoliittolaiset sotavangit - juutalaiset ja kommunistit, jotka Valpo erotteli sotavankien joukosta saksalaisten murhattavaksi, eipä heidänkään kohtaloistaan juuri uutta tietoa tule. Eikä siitäkään missä määrin suomalaiset vapaaehtoiset Waffen SS:n sotilaat osallistuivat holokaustiin muuten kuin juutalaisten vartiointiin sekä heidän vaatteidensa ja arvoesineidensä keräämiseen.

Holmila todistaa tietokirjassaan, että holokausti on moraalisesti, psykologisesti ja poliittisesti äärimmäisen moniulotteinen ja ristiriitainen ilmiö. Holmilan mukaan holokaustia käytetään tänä päivänä poliittisiin tarkoituksiin, nyky-Euroopan ja oman aikamme moraalisen ylemmyyden alleviivaamiseen. Mutta olemmeko me oppineet holokaustista mitään? Ei meitä kiinnosta juuri tapahtumat jossain kaukana Darfurissa, eikä Euroopan romaniväestön kohtelussa ole mitään vikaa, eihän se kerjäämisen kielto tai karkotukset ole syrjintää, joka johonkin johtaisi... Voiko välinpitämättömyydelläkin syyllistyä siis johonkin, tahtomattaan? Joka kymmenes saksalainen tunnustaa vielä tänäkin päivänä näkevänsä natsien politiikassa jotain hyvääkin. Mitähän se "hyvä" mahtaa olla maassa, jonka liittokansleri totesi juuri monikulttuurisuuden menneen Saksassa pieleen?

Voisiko historia siis toistaa itseään, ihan huomaamatta?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän klovni kuva

Käsittämätöntä on kuinka 7 miljoonan ukrainalaisen tappamisen nälkään - HOLODOMOR - annettiin tapahtua. Neuvostoliitto myi samaan aikaan viljaa läntisiin demokratioihin, kun tämän kansanmurhan annettiin tapahtua. Yhtenä ainoana talvena 1932-33 tapettiin nälkään 7 miljoonaa ukrainalaista.

Mikä on Suomen osallisuus tähän rikokseen, ostiko Suomi viljaa Neuvostoliitosta 1932 tai 1933 ja jos osti, oliko Suomi silloin osasyyllinen HOLODOMORIIN?

Lisää HOLODOMOR:ista: http://klovni.puheenvuoro.uusisuomi.fi/32704-stalinin-rikokset-osa-3-ukr...

Käyttäjän harinen kuva

Odotettavissa ollut "vastaheitto" (puolustus?) - välitön vertaus Neuvostoliiton kauheuksiin. Kyllä se Neukkula tosiaan oli kuitenkin pahempi, eikö joo?

Olen Holmilan kanssa tuosta ihan samaa mieltä. Holmila kun näet kiistää holokaustin väitetyn ainutlaatuisuuden ja painottaa, että historian ymmärtämiseksi sitä voi ja pitää verrata muihin kansanmurhiin. Hän osoittaa, ettei maailman moraalisena omatuntona usein esiintyvä holokausti-tutkimuskaan ole vapaa politikoinnista.

Niin kuin ei tälläkään kertaa. Kyllä se Neukkula vaan oli kamalampi.

Käyttäjän klovni kuva

HOLOKAUSTI 2,0:ssa yli 16 miljoonaa saksalaista joutui jättämään kotinsa Itä-Euroopassa etnisen puhdistuksen seurauksena ja yli 2 miljoonaa näistä menehtyi matkalla. Sodan päättymisen jälkeen yli 9 miljoonaa saksalaista siviiliä ja sotavankia näännytettiin tietoisesti nälkään, jotta Saksan asukasluku saataisiin pudotettua. Kyseessä oli kansanmurha, johon syyllistyvät amerikkalaiset (Eisenhowerin johdolla, sillä kenraali Patton kieltäytyi osallistumasta - ja hänet murhattiin), neuvostoliittolaiset, ranskalaiset, englantilaiset, puolalaiset, tsekit, romanialaiset jne.

http://klovni.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/04/10/stalinin-rikokset-osa-...

Mitä tulee Holokausti 1,0:aan eli juutalaisten, romanien, homoseksuaalisen, jehovantodistajien, poliittisten vastustajien ja neuvostoliittolaisten sotavankien menehtymiseen Puolan keskitysleireissä, niin tässä kysymyksessä yksi uhriryhmä on selvästikin nostettu yli muiden. Koska tämän tapahtuman historiallinen ja kriittinen tutkimus on kielletty vankilarangaistuksen uhalla, on koko Holokaustia helppo epäillä Hollywoodin tuottamaksi Holohoax-ilmiöksi, varsinkin kun samalla vaietaan saksalaisten ja ukrainalaisten kansanmurhista, joissa molemmissa kuoli huomattavasti enemmän ihmisiä.

Death camps: www.youtube.com/watch?v=Eei1Fs3l6Kc

Käyttäjän harinen kuva

Kai, tutustuppa tuohon Holmilan kirjaan. Kyllä siinä esiin tulevat kysymykset pätevät yhtä lailla kaikkiin muihinkin kansanmurhiin siinä missä holokaustiinkin. Miten ihminen voi tehdä sellaista ja miten sellaiselta voi välttyä tulevaisuudessa? Kysymys ei näytä olevan helppo nykyisen kehityksen valossakaan.

Käyttäjän klovni kuva

Täytyypä ostaa tuo kirja, kun käyn seuraavaksi Suomessa.

Agent Orange tappoi Vietnamissa miljoonia siviileitä 60-ja 70-luvulla,
The Killing Fields in Cambodia 70-luvulla tappoi 2 miljoonaa, Etiopian nälänhätä 80-luvulla (maa vei elintarvikkeita ulkomaille samaan aikaan kun kansa kuoli nälkään), Rwandan kansanmurha 90-luvulla, miljoona kuollutta. Irakilaisten kansanmurha 90-luvulla. Darfur 2000-luvulla jne.

Afrikkalaisten kansanmurha rokotteilla. Samoja ruiskuja käytettiin kerta toisensa jälkeen ja sairauksia kuten HIV saatiin tartutettua miljooniin afrikkalaisiin WHO:n toimesta.

Kansanmurhia tehdään jatkuvasti. Kiinassa kuoli 100 miljoona kulttuurivallankumouksen yhteydessä. Kuinka moni kuolleista oli kansanmurhan uhri?

Armenialaisten kansanmurhan tunnustamisesta on tehty Turkille pääsylippu Euroopan Unioniin. Turkki pelkää tunnustaa, sillä silloin sille lankeisi valtavat korvaukset maksettavaksi - ja jopa alueluovutuksia.

Amerikan intiaanit ovat olleet (ja ovat yhä) kansanmurhan uhreja sekä USA:ssa että Keski-ja Etelä-Amerikassa. Miljoonat intiaanit joutuivat (ja joutuvat yhä) kansanmurhan uhriksi.

Ovatko New Yorkin juutalaisen David Colen videot vuodelta 1992 tuttuja Vesalle? Video 1/7: www.youtube.com/watch?v=iXKHw0EZrqM

"Me tai he" henki nostaa päätään. Vielä meillä on opittavaa.

"Miksi enemmistö Saksan lääkäreistä kannatti natsien hirmutyöpolitiikkaa?"

Myös Suomessa toimi jatkosodan aikana Suomen Valtakunnanliitto-niminen natsijärjestö. Sillä oli mm. omat saksalaisvaikutteiset univormut. Olen nähnyt jossakin valokuvan, jossa professori Mauno Vannas kekkuloi tässä unuvormussa. Järjestön jäsenkunnan ytimen muodostivat suomalaiset ylemmät lääkäripiirit (missään nimessä eivät kaikki lääkärit - tuskin lääkärien enemmistökään). Erityisen vahvasti edustettuna oli Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opettajisto. Järjestön johtohahmona hääri professori Mauno Vannas, silmäspesialisti.

Yleisradio harjoitti takavuosina kiitettävää tutkivaa journalismia ja teki tästä lääketieteen professorien Suomen Valtakunnanliitosta televisio-ohjelman, joka herätti hetken ajan kohua kunnes asia unohdettiin.

Olisi menneisyytemme kipupisteiden avaamisen ja purkamisen kannalta hyvä jatkaa siitä mihin tuo televisio-ohjelma jäi ja saada aikaan perinpohjainen selvitys tästä avoimen natsihenkisestä Suomen Valtakunnanliitosta ja erityisesti sen kytkennöistä maan korkeimpaan opinahjoon Helsingin yliopistoon ja sen lääketieteelliseen tiedekuntaan ja johtaviin lääkäripiireihin sekä lääketeollisuuteen.

Käyttäjän Kapo kuva

Valitettavasti en löytänyt sitä sivua, jossa takavuosina tuo Mot-ohjelma revitiin kappaleiksi, mutta tässä on yksi osa-aihe ohjelmasta kommentoitavana:

http://www.tutkiva.fi/content/tutkivan-journalismin-irvikuva

Martti Mäkelä kirjoitti tuolloin oivasti, että "valhetta, pojat, valhetta", kun hän totesi Ainolan tehneen Ylpöstä natsin. Siinä toisessa analyysissä sai kaikki muukin ohjelmasta huutia ja oikein näytettiin, kuinka asiayhteydestä irrottamalla ja osittaisella lainaamisella asiat muutuivat toisiksi eli ohjelmassa suoraan sanoen valehdeltiin ihmisille klassiseen huuhaajournalismin tyyliin. Myös Jari Tervo taisi kritisoida ohjelmaa ja Ylpön mustaamista ilman minkäänlaista perustetta.

Käyttäjän Kapo kuva

Tämä se saattoi olla tai tässä on ainakin yksi:

http://www.tutkiva.fi/images/mot-analyysi.pdf

SVL:stä:

"Arvioitaessa syytöstä Ylpön kuulumisesta SVL:n sisäpiiriin on ehkä vielä aiheellista
kysyä, kuinka “puhdas natsipuolue” järjestö lopultakin oli. En omaa edellytyksiä
enkä koe tarvetta kiistää, etteikö SVL olisi ollut natsijärjestö. Järjestön olemuksesta
on historiantutkimuksessa kuitenkin esitetty hiukan toisenlainenkin tulkinta. Sen
mukaan SVL oli maan hallituksessa istuneen Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL)
mahdollisen lakkauttamisen varalta perustettu “varaliike”.
Tällaisen tulkinnan esitti oikeistoliikkeisiin perehtynyt, muun muassa IKL:n historiaa
tutkinut Mikko Uola jo vuonna 1982.70 IKL oli oikeistoradikaali puolue, jonka
ideologiassa oli Italian ja Saksan autoritaarisille liikkeille ominaisia piirteitä.
Puolueen edustaja Vilho Annala istui Suomen hallituksessa vuosina 1941–43 eli
SVL:n perustamisen aikaan. Mikko Uolan mukaan IKL:n piirissä ei voitu olla täysin
varmoja jatkuvuudesta “edes jatkosodan mukanaan tuomassa aatteellisessa
noususuhdanteessa”. Siitä syystä SVL:n oli määrä toimia “varaliikkeenä”, jos IKL:n
toiminta olosuhteiden muututtua kiellettäisiin.
Henrik Ekberginkin tutkimus herättää kysymyksen, antoiko MOT täysin oikean
kuvan Suomen Valtakunnan Liiton olemuksesta.71 Toimittajan mukaan “valtiollinen
poliisi oli kuullut puheita, että järjestöllä oli lista likvidoitavista henkilöistä”.
Ainakaan Ekbergin tutkimuksen perusteella ei mielestäni voi riidattomasti väittää,
että likvidoitavien lista olisi ollut nimenomaan SVL:n lista.
Vallankaappaushankkeen ajatusta kuvatessaan Henrik Ekberg kertoo, että
suomalaisessa SS-pataljoonassa oli pieni, ulkoa tuleville ideologisille vaikutteille
altis vähemmistö. Siihen kuului mm. optikko Unto Boman, joka oli ollut
perustamassa Samfundet Folkgemenskap -nimistä järjestöä.72 Yksi Bomanin
“oppilaista”, Olavi Alhainen, luennoi Suomen Valtakunnan Liitosta ja
vapaamuurareita vastaan käytävästä taistelusta poliittisilla kursseilla, joita
järjestettiin suomalaisille SS-miehille Itävallassa ja Baijerissa. Ekbergin mukaan
Bomanin liikekumppani, optikko Gunnar Sundman, kertoi joitakin vuosia sodan
jälkeen valtiollisen poliisin kuulusteluissa, että oli ollut olemassa suunnitelmia
muodostaa Suomeen palanneiden SS-miesten salainen järjestö:
“Denna organisation, till vilken de ovannämnda kursdeltagarna skulle bilda
stommen, skulle verka i nära samarbete med SVL och utgöra ett slags ‘järnnäve’
med uppgift att bekämpa främst bolsjevismen, frimureriet och svenskheten. Enligt
en hemlig rapport som statspolisen gjorde upp i januari 1944 hade det i
sammanhanget även ryktats om en lista på personer som efter maktövertagandet
skulle likvideras eller sättas i straffarbete, och vilkas egendom skulle fördelas bland
krigsinvaliderna.”
Nämä Ekbergin lisensiaattitutkimuksen tiedot jättävät käsittääkseni avoimeksi sen,
oliko huhuttu likvidointilista SVL:n laatima vai niiden SS-miesten tekemä, joiden oli
tarkoitus toimia “rautanyrkkinä” läheisessä yhteistyössä SVL:n kanssa.

Ohjelman vakavimman väitteen tueksi MOT ei esittänyt mitään dokumentoitua
tietoa. Koko näyttö perustui iäkkään aikalaistodistajan arveluun, jota tutkija
kommentoi arvelemalla, että todistajan kertoma oli hyvinkin mahdollisuuksien
rajoissa. Aikalaisodistajan arvelun perustelut eivät olleet kaikin osin uskottavia.
MOT:n neljännen näytön tarkastelu osoittaa Ylpön tulleen nimetyksi veristä
vallankaappausta suunnitelleen natsijärjestön sisäpiiriläiseksi perustein, jotka eivät
miltään osin kestä kriittistä tarkastelua."

Tässä lopussa viitataan siihen, että Vannaksen vaimo on arvellut 95-vuotiaana Ylpön ehkä kuuluneen järjestöön (ehkäpä Mottaajan vihjailtua näin). Mitään yhteyttä järjestöön ei esitetty eikä tällaisia järjestöjä tutkiva tri Ekberg ole löytänyt saksalaisista lähteistäkään Ylpön nimeä. Väinö Aaltonen ja Risto orko tms eivät kuitenkaan kai olleet mitään natseja, vaan koko järjestön luonne on väärennetty tässä ilmeisesti sen perusteella, että SS-mies Boman/Parvilahti on omanuut yhteyksiä järjestöön.

Käyttäjän gagarin kuva

Aika omituista nostaa haloota muutamasta juutalaisesta, jotka ehkä on jonkun viranomaisen päätöksen perusteelle luovutettu, kun tiedetään, että Suomi luovutti monta kymmentätuhatta inkeriläistä kidutukseen tai kuolemaan sodan jälkeen. Joitakin heistä kuuleman mukaan jouduttiin ampumaan jalkoihin, kun heitä ei muuten olisi saatu junaan.

Käyttäjän harinen kuva

Sitä haloota voi sujuvasti jatkaa juutalaisten luovutuksesta inkeriläisten luovutukseen. Samaa välinpitämättömyyttä molemmat?

Käyttäjän klovni kuva

Saksalaisten kansanmurha tapahtui ennen Berliinin saartoa.

Tempelhofin lentokentästä tehtiin tänä kesänä uusi puisto ja vapaa-ajanviettopaikka Berliiniin: www.gruen-berlin.de/parks-gaerten/tempelhofer-park/benutzerinfo-park/bil...

Alue on valtava henkireikä Neuköllnin ja Tempelhofin kaupunginosien välissä. Suosittelen käyntiä - jos käyt kaupungissa. Muuta mukavaa: www.berliini.de

Käyttäjän markuslehtipuu kuva

Ennen kuin mitään toista maailmansotaa edes päästiin alkamaan, oli Suomen naapurissa jo aloitettu määrätietoinen massamurhaaminen.

Tärkeimpiä uhreja olivat suomalaiset, mutta myös juutalaisia, baltteja, puolalaisia, ukrainalaisia ja muita rotuja surmattiin massoittain.

http://travellerism.wordpress.com/2010/10/11/stalin-oli-terroristi-osa-4/

Suomi joutui tämän terrorikoneiston, yhdenlaisen "holocaustin" uhkaamaksi 30.11.1939, kun kyseisen terroristivaltion armeija hyökkäsi maahamme.

Suomi ei koskaan luovuttanut yhtään omaa juutalaistaan pois, ja ainoa armeija, joka tappoi Suomen juutalaisia, oli puna-armeija.

Sen sijaan Suomi joutui luovuttamaan sekä laillista maaperäänsä että suomalaisia (inkeriläisiä) käytännössä varmaan kuolemaan, tähän terroristivaltioon.

Käyttäjän harinen kuva

Lehtipuu: "Suomi ei koskaan luovuttanut yhtään omaa juutalaistaan pois"

Eli "muiden" juutalaisia siis sai luovutella pois vaikka heidän kohtalonsa tiedettiinkin, no problem.

Kun siis suomalaiset, baltit, puolalaiset, ukrainalaiset ja muut "rodut" (?) olivat Neuvostoliiton uhreja niin juutalaisten ja kommunistien luovuttaminen saksalaisille tapettavaksi oli siis - öh, jotenkin luvallista, hyväksyttävää ja luonnollista?

Ei, minä en ymmärrä tämän salaliittoteoreetikon ajatuksenjuoksua... mutta minussahan se vika on.

Käyttäjän markuslehtipuu kuva

En ole sanonut, että juutalaisia ei saisi luovuttaa. Kukaan ei tiennyt juutalaisten kohtaloa.

Juutalaisten vainon aikataulu on sellainen, että jatkosodan alkuhetkellä ei varsinainen Saksan holocaust ollut vielä edes alkanut. (Sen sijaan Neuvostofuckingliiton oma holocaust oli ehtinyt jo murhata moninverroin enemmän syyttömiä uhreja kuin Saksa ehti yhteensä sodan aikana).

Jatkosodan alkamisen jälkeen Suomi, sen armeija, hallitus ym, keskittyivät lähinnä omaan sotaan Neuvostofuckingliittoa vastaan.

Sotaa käyvä maa ei pysty ottamaan pakolaisia, vaikka kuinka haluaisi. Jos pakolaiset menevät "turvaan" maahan, jossa on samaan aikaan saksalaisia sotilaita, olisiko niin, että joku tässä kuviossa ei tiennyt oikeastaan mistään mitään?

Kyllä, vika on nimimerkki "Vesa Harinen":ssa.

Käyttäjän harinen kuva

Nimimerkki "Markus Lehtipuu": Kukaan ei tiennyt juutalaisten kohtaloa."

Siinäpä se onkin kun luovutuksista vastuussa olleet virkamiehet tiesivät tasan tarkkaan siitä tulevasta kohtalosta. Nimimerkki "Markus Lehtipuu":lta näyttää menneen tämäkin pieni tiedonjyvänen ohi silmien. Ignorance is no excuse.

Nimimerkki "Markus Lehtipuu": "Jatkosodan alkamisen jälkeen Suomi, sen armeija, hallitus ym, keskittyivät lähinnä omaan sotaan Neuvostofuckingliittoa vastaan. "

Ehdittiinpä siinä keskittyä myös vangiksi otettujen Itä-Karjalan Neuvostofuckingliiton kansalaisten keskitysleirittämiseen ja nälässä pitämiseen. Muutama tuhat naista, lasta ja vanhusta pääsi hengiltä tämänkin välinpitämättömyyden takia. Mutta hei, kyllä se Stalin oli silti pahempi! Mitä me näistä pienistä...

Käyttäjän markuslehtipuu kuva

On mahdotonta tietää mitään järjestelmästä, joka alkoi toimia vasta jatkosodan alkamispäivän jälkeen.

Tietysti stalinistisen dialektiikan mukaan Neuvostoliitto aloitti talvisodan "kostona jatkosodasta" ja ihminen on syyllinen, jos hän vain "ajattelee rikosta".

Tällaisten kanssa sitten tämä keskustelu on just tätä.

Käyttäjän harinen kuva

Nimimerkki "Markus Lehtipuu": "On mahdotonta tietää mitään järjestelmästä, joka alkoi toimia vasta jatkosodan alkamispäivän jälkeen."

Kyseinen järjestelmä kyllä toimi jo hieman aiemmin, eikä Suomikaan alkanut luovuttaa sotavankejaan Saksalle heti jatkosodan alkamispäivänä vaan sen aikana 1941-44. Saksan Barbarossa oli tuhoamissotaa, jonka aikana kiinni otetut juutalaiset yms. ammuttiin systemaattisesti kuoppiin rintaman takana, ei heitä keskitysleireihin kuskattu. Lapissa Einsatzkommando Finnlandille luovutettuja juutalaisvankeja ei heitäkään rahdattu kaasukammiohin vaan heidät ammuttiin muualla. Luuletko muka ihan oikeasti, ettei suomalaiset virkamiehet tienneet tätä?

Oula Silvennoinen; Salaiset aseveljet. Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944. 416 s.. Otava, 2008
____

"" Valpon ja natsien salaisesta yhteistyöstä Silvennoinen kirjoittaa suorastaan petollisen rauhallisesti, jopa viileästi. Suomen turvallisuuspoliisi oli sisäänlämpiävä, antibolshevistinen, jossain määrin antisemitistinen ja kuten kaikki salaiset poliisit: vainoharhainen. Tälle pohjalle rakentunut Valpo löysi helposti sielunveljiä Hitlerin Saksasta. Syntyi vihan ja epäluulon veljesliitto, jossa pahaa oli kommunismi, sitä kautta Neuvostoliitto sekä tietenkin juutalaisuus, viimeksi mainittu tosin enemmän saksalaisten mielissä.

Suhde ei olisi vakavaa laatua ilman riitoja ja välirikkoja. Talvisota ja Saksan liittoutuminen Neuvostoliiton kanssa rikkoi 1930-luvun herkän idyllin, mutta yllättävän nopeasti heti sodan jälkeen tunteet roihahtivat uudelleen. Saksalaiset pyysivät petostaan anteeksi ja suomalaiset hyväksyivät selitykset. Kun oli pakko, oli saksalaisten viesti. Kyllä suomalaiset saisivat vielä korvauksen. Näitä lupauksia Valpo sai jo keväällä 1940, olipa ensimmäinen sovinnonviesti lähtenyt Suomesta jo helmikuussa 1940.

Kliimaksinsa suomalais-saksalainen yhteistyö saavutti vuosina 1941–1942. Saksa oli mahtava ja voittamaton, Suomellakin meni sodassa hyvin. Ikivihollinen Neuvostoliitto romahtaisi ja alkaisi uusi aika. Lapissa alkoivat Suomen sotahistorian pimeät vuodet. Oula Silvennoinen kertoo tarkasti dokumentoiden Valpon ja Einsatzkommando Finnlandin yhteistyöstä ja päämajan valvontaosaston roolista, kun natsi-Saksa toteutti Suomen Lapissa täsmälleen samaa politiikkaa kuin kaikkialla muuallakin hallitsemillaan alueilla. Suomen Lapissa tapettiin ihmisiä. Ainakin 500 ihmistä ellei enemmänkin.

Salaisten aseveljien suhde alkoi hiipua viimeistään vuoden 1942 aikana, kun tiedot saksalaisten massiivisista tappioista itärintamalla tulivat julki. Jälleen Valpo ja päämajan valvontaosasto reagoivat nopeasti. Valpon etsivät ja natsit olivat toki edelleen kavereita, kenties ystäviäkin, mutta suuri huuma oli ohi. Suomalaiset ottivat etäisyyttä kovin verenhimoisiin ystäviinsä. Sodan loputtua ja lopputuloksen selvittyä suomalaiset kerrassaan kiistivät moisen suhteen olemassaolon. Mutta kaikkea todistusaineistoa ei voi koskaan hävittää, sen on Oula Silvennoinen sitkeällä tutkimustyöllään nyt onneksi osoittanut. ""

Juha Pohjonen, Suomen historian dosentti.
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Kulttuuri/aseveljien_salaisuus_466...

Käyttäjän MadMac kuva

Pieni joukko juutalaisia luovutettiin saksalaisten pyynnöstä Saksaan. Luovutuspyyntöjen perusteena ei käsittääkseni ollut juutalaisuus. Jos tätä haluaa pitää osallistumisena holokaustiin, niin varmasta se perusteluksi käy.
Omasta mielestäni osallistuminen edellyttäisi juutalaisuuden perusteella Saksaan tuhottavaksi luovuttamista.

Saksaan luovutettiin myös koko joukko venäläisiä sotavankeja ja Saksa vastaavasti luovutti Suomeen suomensukuisia neuvostokansalaisia.

Käyttäjän harinen kuva

"Omasta mielestäni osallistuminen edellyttäisi juutalaisuuden perusteella Saksaan tuhottavaksi luovuttamista."

Siis ihan Saksaan asti olisi pitänyt luovuttaa? Eikö riitä, että luovutettiin saksalaisille Lapissa, missä se kuulakin annettiin kalloon?

Käyttäjän MadMac kuva

"Siis ihan Saksaan asti olisi pitänyt luovuttaa? Eikö riitä, että luovutettiin saksalaisille Lapissa, missä se kuulakin annettiin kalloon?"

Kyllä se Lappikin kelpaa, jos luovutus on tapahtunut juutalaisuuteen perustuen. Vahvasti kuitenkin epäilen, että luovutukset ovat tapahtuneet muista perusteista.

Käyttäjän harinen kuva

"Vahvasti kuitenkin epäilen, että luovutukset ovat tapahtuneet muista perusteista."

Millaisilla perusteilla se sitten mielestäsi tapahtui?

"27. syyskuuta 2008 esitetyssä väitöksessään Silvennoinen esitti jatkosodan aikana Pohjois-Suomessa toimineen Natsi-Saksan turvallisuuspoliisin Einsatzkommando Finnland -erikoisyksikön, jonka tarkoituksena oli seuloa neuvostoliittolaisista sotavangeista kommunistit ja juutalaiset, ja surmata nämä. Silvennoisen arkistoanalyysin ja ulkomaisista arkistoista löytämien uusien tietojen mukaan Suomen turvallisuuspoliisi Valpo asetti yksikön käyttöön lähinnä kuulustelijoiksi toistakymmentä virkailijaa, joista osa osallistui myös joihinkin teloituksiin. Suomen Päämajan alainen Valvontaosasto puolestaan luovutti saksalaisille 520 kommunisteiksi tai juutalaisiksi arveltua sotavankia, jotka saksalaiset ilmeisesti välittömästi teloittivat.[1]"

http://fi.wikipedia.org/wiki/Oula_Silvennoinen#cite_note-kaleva-0

Käyttäjän markuslehtipuu kuva

31.7.1941 Hermann Göring määrää aloitettavaksi suunnitelman ”lopullisesta ratkaisusta” juutalaiskysymykseen, noin 6 viikkoa jatkosodan alkamisesta, noin 5 viikkoa Suomen liityttyä jatkosotaan ja noin 3 viikkoa sen jälkeen, kun ensimmäiset suomalaiset olivat ylittäneet Neuvostoliiton rajan.

8.12.1941 Saksassa käytettiin ensimmäistä kertaa myrkkykaasua juutalaisia vastaan, kaksi päivää sen jälkeen, kun Risto Ryti oli julistanut Karjalan liitetyksi takaisin muun Suomen yhteyteen ja Suomen saavuttaneen pääpiirteissään asemasodan rintaman.

20.1.1942 Saksan johto keskusteli ”lopullisesta ratkaisusta”, tasan puoli vuotta jatkosodan alkamisesta.

15.2.1942 Auschwitz-Birkenaussa alkaa Zyklon-B-myrkkykaasun käyttö, lähes seitsemän kuukautta jatkosodan alkamisesta.

17.3. – 23.7.1942 aikana Puolaan valmistuu ja otetaan käyttöön kuusi kuolemanleiriä, lopulta yli vuosi jatkosodan alkamisesta.

Käyttäjän harinen kuva

Nimimerkki "Markus Lehtipuu":llekin tiedoksi, ettei holokausti tarkoita pelkästään keskitysleirejä kaasukammioineen ja niiden käyttöä.

Holokaustin vuodet pähkinänkuoressa:

http://www.holocaustinfo.org/lyhyesti/

1933-39: Lisääntyvää sortoa
Natsit aloittavat sortotoimet heti valtaan päästyään. Jo maaliskuussa 1933 he organisoivat juutalaisvastaisia mellakoita ja juutalaisten omistamiin kauppoihin suuntautuvaa ostoboikottia. Saman vuoden kesäkuussa perustetaan ensimmäiset keskitysleirit: Dachau, Buchenwald, Sachsenhausen ja Ravensbrück. Niihin viedään ensin poliittisia vastustajia: kommunisteja, sosiaalidemokraatteja ja ammattiyhdistysaktiiveja.....

1939-41: Sota
Puolassa elää sodan syttyessä paljon juutalaisia, noin 3 miljoonaa eli kymmenesosa väestöstä. Saksalaiset miehittäjät ajavat maalla asuvat juutalaiset kaupunkeihin, joihin perustetaan ghettoja. Juutalaisten sallitaan asua ainoastaan ghetoissa. Vuoden 1940 alussa aletaan karkottaa juutalaisia ghetoista eri keskitysleireihin. Puolalaisia vammaisia ja mielisairaita tapetaan kaasuvaunuissa....

...Saksalaisarmeijan edetessä itään operoi sen miehittämillä alueilla eritysryhmiä (ns. Einsatzgruppen). Nämä surmaavat - usein paikallisväestön avulla - kymmeniä tuhansia juutalaisia. Pian alkavat myös karkoitukset lähinnä Puolassa sijaitseviin leireihin....

1942-45: Lopullinen ratkaisu
...Ajan kuluessa natsipolitiikka kypsyy niin sanotun Lopullisen ratkaisun (Endlösung) käyttöönottoon. Juutalaisongelma tulee ratkaista juutalaisten kirjaimellisella ja lopullisella tuhoamisella.... Vuoden 1942 tammikuussa toteutetaan myös ensimmäiset kaasukammiosurmat Auschwitz-Birkenaun leirissä Zyklon B -kaasulla...

Tiedettiinkö Suomessa keskitysleireistä?
Kysymys:

Tiedettiinkö Suomessa keskitysleireistä jo sodan aikana ja jos niin milloin. Oliko Suomella tieto keskitysleireistä silloin kun se vielä taisteli Saksan rinnalla ja suomalaisella rintamalkla vieraili natsiupseereja. Tekikö Suomi mitään. Ja jos ei, niin miksi ei?

Vastaus:

Kyllä keskitysleireistä tiedettiin. ensimmäiset keskitysleirit perustettiin jo heti Hitlerin tultua valtaan 1933, ja niistä juutalaiset voitiin vapauttaa jos he jättivät Saksan. Nämä vapautetut kertoivat ulkomaille tultuaan mitä leireissä tapahtui. Kuolemanleirit aloittivat toimintansa vasta 1941, mutta tieto niistä levisi varsin pian. Ruotsin sanomalehdet kirjoittivat niistä, ja esim. sitä kautta suomalaisten oli mahdollista saada tietoa. Suomi oli liittoutunut Saksan kanssa ja riippuvainen sen sotilaallisesta tuesta, ja tästä syystä Suomi ei arvostellut Saksaa sen juutalaispolitiikasta. Toisaalta Suomeen tulleiden juutalaisten pakolaisten luovuttaminen Saksalle 1942 peruutettiin (joskin sen jälkeen kahdeksan pakolaista kuitenkin luovutettiin), ja tähän syynä oli tieto siitä mitä juutalaisille tehtiin keskitysleireissä.

http://www.holocaustinfo.org/kysyttya/tiedot/?aihe=8

Käyttäjän Kapo kuva

Lehdistä lukemalla tiedämme myös, että Bin Laden asuu luksusoloissa Pakistanissa yms.

Käyttäjän MadMac kuva

"Suomen Päämajan alainen Valvontaosasto puolestaan luovutti saksalaisille 520 kommunisteiksi tai juutalaisiksi arveltua sotavankia, jotka saksalaiset ilmeisesti välittömästi teloittivat."

Aikamoista arvailua.
520:n luovutetun sotavangin joukossa oli mahdollisesti 49 juutalaista. Jos juutalaisuus oli luovutuksen syynä, niin oliko Suomen ottamien sotavankien joukossa vain 49 juutalaista?

Käyttäjän harinen kuva

Millä perustelet tämän arvailuksi? Silvennoinen perustelee omat arvelunsa lähteisiinsä, mihin sinä omasi?

Helsingin yliopiston seemiläisten kielten professori Tapani Harviaisen mukaan Neuvostoliittolaisten sotavankien joukossa Suomessa oli noin viitisensataa juutalaista. Noihin luovutettuihin 520:een sisältyi siis muitakin kuin juutalaisia, eli kuulusteluissa tunnistettuja politrukkeja tms.

Käyttäjän MadMac kuva

"Millä perustelet tämän arvailuksi? Silvennoinen perustelee omat arvelunsa lähteisiinsä, mihin sinä omasi?"

Jos n.500 juutalaisesta luovutetaan 49, niin luovutuksen perusteena tuntuu olevan muu kuin juutalaisuus. Pelkkään juutalaisuuteen perustuenhan kaikki juutalaisiksi tunnistetut olisi pitänyt luovuttaa. Tai ehkä nuo 49 olivat enemmän juutalaisia kuin loput 450.

Mistä pääset tuohon lukuun 49 juutalaista?

Käyttäjän MadMac kuva

Tällä hetkellä joudun turvautumaan Wikipediaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_juutalaisluovutukset

Kunhan tästä päästään kirjojen ääreen, niin saattaapi löytyä jokin muukin lähde.

Wikipediaa siis:

"Euroopan juutalaiset olivat kansanmurhan pääasiallinen kohde, ja joidenkin määritelmien mukaan holokausti tarkoittaakin ainoastaan juutalaisten kansanmurhaa toisen maailmansodan aikana. Heitä arvioidaan kuolleen 5–7 miljoonaa. Noin kolme miljoonaa juutalaista surmattiin varsinaisilla tuhoamisleireillä, liikkuvat tuhoamisyksiköt (Einsatzgruppen) surmasivat noin miljoonan ja loput surmattiin ghetoissa tai näännytettiin tarkoituksella nälkään ja kovaan työhön työleireillä.[1] Tapahtumaketju oli antisemitismin huomattavin ilmentymä. Samoissa yhteyksissä tapettiin natsien ideologisia vastustajia, rasistisista syistä romaneja, afrikkalaisia[2], puolalaisia, neuvostoliittolaisia sotavankeja ja siviilejä sekä eugeniikan eli rotuhygienian nimissä mm. kehitysvammaisia ja homoseksuaaleja."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Holokausti

Holokaustiin osallistumiseen riittää nämä luovutetut 49 juutalaista sotavankia + 8 pakolaista. Jos taas holokaustin määritelmään sisällytetään kaikki saksalaisten systemaattisissa vainoissa kuolleet (yhteensä noin 11–17 miljoonaa) niin eiköhän nämä kaikki luovutetut mahdu jollakin perusteella siihen joukkoon.

Käyttäjän heidin kuva

Suosittelen luettavaksi; Elina Sanan kirjan luovutetut, joka sekin nostaa tätä lukumäärää kahdeksasta reippaasti ylöspäin...

Yhteisen eurooppalaisen historiankäsityksen edistämiseksi tulee myös Suomeen perustaa kansallinen dokumentaatio- ja muistamiskeskus `Memorial in the Russian Federation´ -järjestön tapaan. - Dokumenttikeskus siis keräisi suomalaisten ihmisten kokemuksia ja todistuksia (osana Eurooppaa).

Toiminnan tavoitteena olisi yhteisen historiankäsityksen kautta Euroopan yhdentyminen, toinen toistemme ymmärtäminen ja korkeimpana sovinnon löytäminen.

Käyttäjän harinen kuva

Ei yhtään huonompi idea, kannatan.

Käyttäjän perttivaananen kuva

Tuo on hyvä idea. voitaisiin luetteloida kaikki Natsi-Saksaan ja Neuvostoliittoon luovutetut systemaattisesti. Myöskin eri tahojen toimesta suoritetut laittomuudet voitaisiin luetteloida. Näin identiteettimme itäeuroopplaisena kansana selkiytyisi ja vahvistuisi. Nykyään Suomessa Suomen luulotellaan kuuluvan länteen, vaikka Suomessa on ollut aina itäeurooppalaisa piirteitä, ja Suomi itäeurooppalaistuu lujaa vauhtia.

Juutalaisten osuus Saksan väestöstä oli 1 (yksi) prosentti. Nürnbergin lakeina tunnetut kansalaisuuslait säädettin vuonna 1935. Niillä juutalaisilta riistettiin Saksan kansalaisoikeudet. Juutalaisvainot huipentuivat Kristalliyönä 1938.

Heti vuonna 1933 alkoi vastustajien, toisinajattelijoiden tai muulla tavoin epäsosiaalisten ainesten (poliittisten vastustajien kuten kommunistien ja sosialistien sekä muiden ryhmien kuten homoseksuaalien ja Jehovan todistajien) internointi leireille. Ensimmäiset keskitysleirit olivat Dachau (Münchenin lähellä), Buchenwald (Weimarin lähellä) ja Sachsenhausen (Berliinin lähellä). Wannseen konferenssissa tammikuussa 1942 (55 SS-kenraalia) päätettiin Itä-Euroopan juutalaisten tuhoamisesta (Endlösung) ja Puolan ja Ukrainan alueelle perustetut tuhoamisleirit otettiin käyttöön vuonna 1942.

Ohto Manninen: Stalinin kiusa – Himmlerin täi: Sota-ajan pieni Suomi maailman silmissä ja arkistojen kätköissä. Kleio. Helsinki: Edita, 2002. Josef Stalin kahdelle marsalkalle vuonna 1942: "Suomalaiset olisi siirrettävä muualle. Heitä on vain kolme miljoonaa. Lenigradissa on enemmän asukkaita kuin Suomessa. Heidät on helppo siirtää muualle."
Inkerinmaan suomenkielinen kulttuuri tuhottiin 1930-luvun alussa. Inkerinmaan miehet ammuttiin "Suomen vakoilijoina". Karjalan erillinen jääkäriprikaati lakkautettiin vuonna 1935, sen suomalaiset upseerit ammuttiin ja sotilaat karkotettiin Siperiaan. Suomalaisten kommunistien vaino huipentui Itä-Karjalassa vuonna 1937 siihen, että GPU:n kuorma-autot peruutettiin tehtaiden pihalle ja kaikki työvuorosta vapautuneet suomalaiset vietiin suoraan ammuttaviksi, naiset ja lapset mukaan lukien. Vuonna 1938 tuhottiin Muurmannin 3000 hengen suomalaisyhteisö ja samana vuonna 8000 suomalaista loikkaria tuhottiin Uralilla.

Himmler kiristi Suomea elintarviketoimituksilla. Aikaisen talventulon (pysyvä lumi satoi jo syyskuussa 1941 ja perunasato jäi lumen alle) ja 42 asteen pakkasten vuoksi Suomi ei vointu saada elintarvikkeita Ruotsista eikä Saksasta talvella 1942, koska Itämeri jäätyi Juutinraumaan saakka. Elintarviketoimitusten ehtona Himmler kiristi Suomen luovuttamaan 8 juutalaista. Siitä tehtiin jo 1980-luvulla tv-dokudraama "8 miestä Ratakadulle".

Vuonna 1943 Linkomiehen hallituksen ensimmäinen virkatoimi oli Suomen kansalaisuuden myöntäminen Suomessa olleille juutalaisille. Saksan ZDF-kanava esitti keväällä 2010 neliosaisen tv-dokumentin Saksan liittolaisista. Suomen osuudessa Suomen armeijassa taistellut Suomen juutalainen kiitti marsalkka Mannerheimia Suomen juutalaisten suojelemisesta. Saksan todellisten liittolaisten juutalaiset tuhottiin natsien tuhoamisleireissä.

Siis: Suomi ei voinut saada elintarvikkeita Ruotsista eikä Saksasta talvella 1942.

Saksa suunnitteli laajoja väestönsiirtoja vuonna 1941. Siinä yhteydessä Itä-Karjalan venäläinen väestö oli tarkoitus siirtää itään ja tilalle oli tarkoitus tuoda suomensukuisia kansoja idästä. Sen vuoksi "epäkansallinen väestö" siirettiin leireille odottamaan kuljetusta itään. Talvella 1942 Krivin niemimaan väestö auttoi (luonnollisesti) puna-armeijaa sen yrittäessä vastahyökkäystä. Rangaistuksena Krivin asukkaat siirettiin leireille. Sen lisäksi leireille otettiin myös ihmisiä, joista kukaan ei huolehtinut, kuten vanhuksia ja muuten huonokuntoisia. Historian tuomiolla ovat vastakkain leirien vartijat ja samassa kaupungissa 4 vuotta aikaisemmin syyttöminä teloitettujen suomalaisten kommunistien pyövelit.

Käyttäjän MadMac kuva

"Suosittelen luettavaksi; Elina Sanan kirjan luovutetut, joka sekin nostaa tätä lukumäärää kahdeksasta reippaasti ylöspäin..."

Salon ansiot tähän keskusteluun ovat nuo sotavankien joukossa luovutetut juutalaiset. Sen enempää Salo kuin Silvennoinenkaan eivät väitä sotavankeja luovutetun juutalaisuuden perusteella. Arvio sotavankeina luovutettujen juutalaisten määrästä perustuu ennen kaikkea luovutettujen nimistä tehtyihin arviointeihin. Juutalaisuutta ei välttämättä ole mainittu vankien tietojen yhteydessä, mikä edelleen viittaa siihen, ettei juutalaisuus ollut suomalaisille luovutusperuste.

Einsatzkommando Finnland -erikoisyksikön toimintaa Pohjois-Suomessa ei oikein voi verrata Neuvostoliiton alueella toimineiden erikoisyksiköiden toimintaan. On toki raflaavaa tuoda "Einsatzkommando Finnland"-nimi esille, mutta toiminta oli lähinnä vankien kuulustelua ja teleoituksia. Siviiliväestöön kohdistuvia raakuuksia ei yksikön nimiin täällä oikein ole laitettavaksi. Toki sotavankienkin teloittaminen on vastoin kansainvälisiä sopimuksia, mutta jos pilkkua viilataan, niin NL:lta oli tainnut mokomat sopimukset jäädä allekirjoittamatta.

Käyttäjän elina kuva

"Mitähän se "hyvä" mahtaa olla maassa, jonka liittokansleri totesi juuri monikulttuurisuuden menneen Saksassa pieleen?

Voisiko historia siis toistaa itseään, ihan huomaamatta?"

Niin, mitähän se "hyvä" mahtaa olla? Mutta miten kirjoittajan mielestä Merkelin lausunto monikulttuurisuuden epäonnistumisesta liittyy natsiyhteiskunnan "hyviin" puoliin?

Mielestäni Merkelin lausunto pikemmin liittyy pelkoon historian toistumisesta. Islamin noustessa valtaan, juutalaiset ja homot tuhotaan ensimmäiseksi, sitten ateistit, vääräuskoiset joutuvat elämään dshimmeinä, jos saavat jäädä henkiin.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja